"Kehen sattuu ja kuinka paljon? Siitä kysymys enää tässä kai on."

"Onko meillä nyt kaks Potter-friikkiä talossa?"

Näin se äitini kysyi eräänä päivänä ruokapöydässä. Tottahan se on, isosiskoni on nimittäin saanut minut lukemaan Pottereita. Elävä legenda, mikä ei koskaan kuole. Mitään lempparihahmoa mulla ei vielä ole, vaikka luenkin jo viidettä osaa. Päätettiin tuossa systerin kanssa, että hommataan kaikki loput Potter-leffat ja pidetään maratooni. Kirjoitetaanko se edes noin? :D

Feeniksin kiltassa Dumbledore tuntuu käyttäytyvän jotenkin omituisesti kirjan ensimmäisien lukujen perusteella. No, en sentään halua spoilata itseäni, joten eipä höpistä siitä sen enempää.

Aika katoaa taas käsistä. Vastahan mä aloitin ensimmäisen vuoteni amiksessa, kohta sekin on ohi. Jos oikein hyvin käy, kesällä olen töissä viheralan hommissa ja syksyllä sitten alkaa puutarha-alan opinnot, jos mut vaan hyväksytään sinne. Saa pitää peukkuja pystyssä!

Vaikka kesätöiden saaminen alkoikin jo tuntua hieman epätoivoiselta, kun moneen paikkaan hain ja mistään ei tullut hyväksyntää. Vaan onneksi Antti jaksaa puskea ja ehdotella paikkoja, mihin voisi hakea. En uskalla kauhean suurta toivetta elätellä siitä, että pääsisi juuri sinne, minne haluan, vaan pidän ovet ja ikkunat avoinna siltä varalta, että en pääsekään. :)

Myöhemmin on tulossa hieman erilaista postausta. En vielä paljasta, millainen postaus on tulossa, pidetään teitä jännityksessä! ;)

Olen muuten löytänyt uuden rakkauden. Tai oikeastaan kaksi. Amaranthe ja Apulanta. Tauotta olen huudattanut "Koneeseen Kadonnut", "Ravistettava ennen käyttöä", "Armo" ja "Pahempi Toistaan" kappaleita. Amaranthelta luukutan "The Nexus", "Invincible", "Burn With Me" ja monia muita.

Haasteita, pettymystä, jännitystä ja Floraliaa

Kohta se loppuu. Se vaihe elämästäni, johon ehdin tottua. No, koulunpenkille palaamisen jälkeen en varmaan kaipaa enää 7.5h päiviä keittiöllä, ovathan ne normaalina koulupäivänä vain 6h mittaisia. Päivät menevät onneksi suhteellisen nopeasti ohi, mutta silti saan punnertaa itseni töihin joka kerta kun tuntuu siltä, ettei yksinkertaisesti jaksaisi hiilata itseään paikalle totaalisen väsymyksen vuoksi. Väsymys painaa eniten ehkä vapaa-ajalla.

Mitä ne haasteet sitten ovat olevinaan? Varmaan juuri se tietyn väsymyksen voittaminen ja itsensä tsemppaaminen, ettei vain tulisi sitä pistettä, kun on pakko luovuttaa hetkeksi.

Viime postauksessa puhuin siitä, että sain tehtyä opon kanssa yhteishaun. 11 päivä kesäkuuta aikaisintaan saan tietää tulokset, pitkä aika jännittää! Onhan tässä vielä ainakin muutama kuukausi välissä, heh.

Mihin se pettymys sitten liittyy? Ette varmaan ylläty ollenkaan, kun mainitsen oppilaskunnan. Kyllä, luitte oikein. Suunnaton ylpeys on kallistunut enemmän pettymyksen puolelle, varsinkin kokousten suhteen. En nyt näin julkisesti ala avautumaan aiheesta enempää, mutta eiköhän tämäkin vielä jonain päivänä paremmaksi muutu. Ainakin tahtoisin uskoa niin.

Koulullamme oli viikonloppuna Floralia-puutarhanäyttely, aiheena aistit puutarhassa ja kivirakentaminen. Minulla ei oikeasti riitä sanoja kuvailemaan sitä, kuinka jumalattoman kaunista näyttelyssä oli.

                                              Kelpaisi varmaan teillekin tuollainen peitto? ;)

                                                    Kyllä, se on mekko! :) Ihana, eikö vain?

Shot in the dark

Nämä postausvälit alkavat olla pelottavan pitkiä. Kunhan työharjoittelujaksoni päättyy, yritän saada päätäni taas bloggaustaajuudelle ja vähän lyhentää tätä postausväliä. Edes vähän! :D

Viime aikoina on ollut niin paljon kiireitä, että hädin tuskin ehdin edes istahtaa koneen ääreen ja saada ajatukset keskitettyä tähän. Voisin hölistä teille ummet ja lammet siitä, mitä mahtavuuksia on taas tulossa, on niin, niin paljon kerrottavaa! En kuitenkaan ihan vielä lähde kaikkea paljastamaan, pidetään teitä vielä vähän aikaa jännityksessä ;)

Mitä sitten tohtii kertomaan? No ensinnäkin sen, että sain ujutettuani itseni opon luokse ja tehtyä yhteishaun. Tästäkin on useampi viikko aikaa, mutta jännityksellä odotan, tulenko valituksi. Pidän vimmatusti peukkuja pystyssä sen eteen.

Amiksessa on saanut tottua roppakaupalla uusiin juttuihin. Muistan kyllä elävästi sen, millä fiiliksillä peruskoulun loppua odotettiin ja sitten itketti, kun kaikki on yhtäkkiä ohi ja ystävät menevät omille teilleen. Nyt saa tottua siihen, ettei se paras kaveri aina satu olemaan lähettyvillä, varsinkin, jos tämä sattuu opiskelemaan ihan eri alaa ja menee eri aikaan työharjoitteluun. Joku saattaa valmistua, sekin tuntuu siltä, kuin puolet itsestä lähtisi tämän kyseisen tyypin mukana. Varsinkin, jos hän on ehtinyt muodostua läheiseksi ihmiseksi. Minä koen näitä tunteita juuri nyt.

"Mä tuun vielä vanhaksi tällä lankulla."

Tein tässä pienen aikahypyn siihen, kun olin vielä pieni ja piirretyt oli kova juttu. Näin vanhempana katselin pitkästä aikaa ehdotonta suosikkiani, Leijonankuningasta.

Taitaa muuten olla mahdollista, että samaiset leffat löytyvät vielä mummolan hyllystä. Pienenä katsoin näitä ihan tuutin täydeltä isoveljeni kanssa, eikä millään meinannut tulla loppua. Ehdotonta suosikkia on hankala nimetä, onko se sitten Kiara, Kovu vai Mufasa, joka kuoli ensimmäisessä osassa.

                         Jos siellä vielä porukat ihmettelee, että mille se tyttö nauraa, niin tälle :D

There's no me without you

Tauko bloggauksesta ja tästä koko myllerryksestä. Taas uusia tuulia ja uusi blogi.

Päällimmäisenä tahdotte varmaan tietää, mitä minulle kuuluu. Vointini on ollut hieman vaihtelevaa, ensin on hyvä fiilis, sitten on yhtäkkiä taas huono fiilis. En oikeastaan tälläkään hetkellä sanoa, kuuluuko enemmän hyvää vai huonoa.

Pieni hengähdystauko tästä kaikesta venähti paljon pidemmäksi, kuin olin alun perin ajatellut. Mietin jatkavani entisen Redeemer blogin riveissä, mutta sitten tajusin, että haluan blogin teemasta ja ulkonäöstä enemmän omannäköiseni, sellaisen mitä tämän kaltainen tyttö voi kirjoittaa. Enemmän omia ajatuksia, pohdintoja, mielipiteitä, kokemuksia ja välissä lifestyleä. Miksen jopa saattaisi muutamaa shottia kirjoittaa, ei sitäkään koskaan tiedä. Kaikki mitä juuri mainitsin, painottuu tähän blogiin ja minuun itseeni.