Haasteita, pettymystä, jännitystä ja Floraliaa

Kohta se loppuu. Se vaihe elämästäni, johon ehdin tottua. No, koulunpenkille palaamisen jälkeen en varmaan kaipaa enää 7.5h päiviä keittiöllä, ovathan ne normaalina koulupäivänä vain 6h mittaisia. Päivät menevät onneksi suhteellisen nopeasti ohi, mutta silti saan punnertaa itseni töihin joka kerta kun tuntuu siltä, ettei yksinkertaisesti jaksaisi hiilata itseään paikalle totaalisen väsymyksen vuoksi. Väsymys painaa eniten ehkä vapaa-ajalla.

Mitä ne haasteet sitten ovat olevinaan? Varmaan juuri se tietyn väsymyksen voittaminen ja itsensä tsemppaaminen, ettei vain tulisi sitä pistettä, kun on pakko luovuttaa hetkeksi.

Viime postauksessa puhuin siitä, että sain tehtyä opon kanssa yhteishaun. 11 päivä kesäkuuta aikaisintaan saan tietää tulokset, pitkä aika jännittää! Onhan tässä vielä ainakin muutama kuukausi välissä, heh.

Mihin se pettymys sitten liittyy? Ette varmaan ylläty ollenkaan, kun mainitsen oppilaskunnan. Kyllä, luitte oikein. Suunnaton ylpeys on kallistunut enemmän pettymyksen puolelle, varsinkin kokousten suhteen. En nyt näin julkisesti ala avautumaan aiheesta enempää, mutta eiköhän tämäkin vielä jonain päivänä paremmaksi muutu. Ainakin tahtoisin uskoa niin.

Koulullamme oli viikonloppuna Floralia-puutarhanäyttely, aiheena aistit puutarhassa ja kivirakentaminen. Minulla ei oikeasti riitä sanoja kuvailemaan sitä, kuinka jumalattoman kaunista näyttelyssä oli.

                                              Kelpaisi varmaan teillekin tuollainen peitto? ;)

                                                    Kyllä, se on mekko! :) Ihana, eikö vain?

Shot in the dark

Nämä postausvälit alkavat olla pelottavan pitkiä. Kunhan työharjoittelujaksoni päättyy, yritän saada päätäni taas bloggaustaajuudelle ja vähän lyhentää tätä postausväliä. Edes vähän! :D

Viime aikoina on ollut niin paljon kiireitä, että hädin tuskin ehdin edes istahtaa koneen ääreen ja saada ajatukset keskitettyä tähän. Voisin hölistä teille ummet ja lammet siitä, mitä mahtavuuksia on taas tulossa, on niin, niin paljon kerrottavaa! En kuitenkaan ihan vielä lähde kaikkea paljastamaan, pidetään teitä vielä vähän aikaa jännityksessä ;)

Mitä sitten tohtii kertomaan? No ensinnäkin sen, että sain ujutettuani itseni opon luokse ja tehtyä yhteishaun. Tästäkin on useampi viikko aikaa, mutta jännityksellä odotan, tulenko valituksi. Pidän vimmatusti peukkuja pystyssä sen eteen.

Amiksessa on saanut tottua roppakaupalla uusiin juttuihin. Muistan kyllä elävästi sen, millä fiiliksillä peruskoulun loppua odotettiin ja sitten itketti, kun kaikki on yhtäkkiä ohi ja ystävät menevät omille teilleen. Nyt saa tottua siihen, ettei se paras kaveri aina satu olemaan lähettyvillä, varsinkin, jos tämä sattuu opiskelemaan ihan eri alaa ja menee eri aikaan työharjoitteluun. Joku saattaa valmistua, sekin tuntuu siltä, kuin puolet itsestä lähtisi tämän kyseisen tyypin mukana. Varsinkin, jos hän on ehtinyt muodostua läheiseksi ihmiseksi. Minä koen näitä tunteita juuri nyt.

"Mä tuun vielä vanhaksi tällä lankulla."

Tein tässä pienen aikahypyn siihen, kun olin vielä pieni ja piirretyt oli kova juttu. Näin vanhempana katselin pitkästä aikaa ehdotonta suosikkiani, Leijonankuningasta.

Taitaa muuten olla mahdollista, että samaiset leffat löytyvät vielä mummolan hyllystä. Pienenä katsoin näitä ihan tuutin täydeltä isoveljeni kanssa, eikä millään meinannut tulla loppua. Ehdotonta suosikkia on hankala nimetä, onko se sitten Kiara, Kovu vai Mufasa, joka kuoli ensimmäisessä osassa.

                         Jos siellä vielä porukat ihmettelee, että mille se tyttö nauraa, niin tälle :D